Viikon Hän: Ville Hotakainen

Viikon Hän on Manse PP:n kokenut Ville Hotakainen.

  1. Kerro hieman arjestasi Iceheartsilla

Arki työssäni on olla Icehearts-joukkueeni poikien tukena koulussa ja viettää liikunnallisia iltapäiviä poikien kanssa koulupäivien jälkeen. Isona osana myös keskustella opettajien, vanhempien ja sosiaalipuolen toimijoiden kanssa ja yrittää auttaa poikia elämässä ja kasvussa turvalliseen sekä hyvään tulevaisuuteen. 

2. Miten työnteon ja pesiksen pystyysovittelemaan yhteen?

Kohtuullisen hyvin. Saan itse tehdä itselleni työkalenterin, joten pyrin siihen, että sen avulla voin harjoitella, mutta myös levätä riittävästi. Myös työnantajana Icehearts on ollut myötämielinen ja ymmärtäväinen siihen, että itsellä on palo pesäpalloa kohtaan edelleen suuri ja haluan täten myös panostaa siihen.

3. Mitä oppia työnteko on antanut?

Työnteko opettaa pitämään arjesta kiinni ja rytmittää viikkoja hyvin. Kasvattajana työskentely opettaa ymmärtämään meitä kaikkia yksilöinä ja kohtaamaan jokaisen omana itsenään. Työ opettaa pitkämielisyyteen, sitkeyteen ja jänteikkääseen toimintaan niin ajallisesti kuin ajatuksellisesti. Asioita tapahtuu parempaan, kun jaksaa olla läsnä ja jauhaa eteenpäin päivästä toiseen menettämättä toivoa ja uskomalla itseensä ja muihin

4. Mikä on terveystilanteesi?

Terveystilanne on sellainen, että pelikunnossa ollaan, kun pelit alkaa. Ihan nuorimpana ei enää olla kentillä, mutta nautitaan vielä, kun pystyy pelaamaan. 

5. Jättikö viime kauden loppu paljon nälkää tälle kaudelle?

Tottakai! Lähemmäksi unelmaa noususta ei voi päästä. Nyt se kynnys ylitetään ensi kesänä. Paljon on töitä tehty. Paljon hyviä pelimiehiä joukkue täynnä. Lähdetään nauttimaan suomen kesästä, peleistä, yhdessä olosta ja jatketaan päivittäistä työtä läpi kesän. Palkinto kaikesta tästä saadaan kyllä, kunhan annetaan vain mennä.   

6. Mitkä ovat joukkueen tavoitteet ensi kaudelle?

Nousu on tavoite, jos konkreettisesti sanotaan. Muuten tavoitteena on pitää kivaa kentillä ja sen ulkopuolella. Ainutlaatuista on saada pelata pesistä Tampereella ja meidän takana on mahtava yhteisö.

7. Entä henkilökohtaisesti?

Nauttia kaikesta. Sen myötä tulee sitten onnistumiset pelikentällä. 

8. Nopeat

lempiruoka 

Kahvila-konditoria Mainion itsetehdyt lihapullat

lempijuoma

Äitin valmistava marjamehu

tv-sarja

Radalla, Narcos, m/s romantica

elokuva

Suomalaiset elokuvat, ihmisen osa:n kävin katsomassa elokuvissa. H-P Björkman hyvä näyttelijä. 

esikuvasi

Teemu Selänne, Mika Myllylä

hienoin tyyppi, kenet olet tavannut pesisurallasi?

Paljon loistavia tyyppejä tavattu pesisuran matkan varrella.. Marko Honkolan verbaliikka, Sami Parttimaan hurmos, Tuomas Raunion sekopäisyys… Paljon erilaisia persoonia.