Vuoden parhaita palkittiin

Savo-Karjalan alue piti lauantaina Varkaudessa yhdistetyn seurakokouksen ja seuraseminaarin ja päivän päätteeksi palkittiin kauden parhaita pelaajia, tuomareita, valmentajia, seuratoimijoita, joukkueita ja seuroja.

Kauden parhaat junioripelaajat: Ukko Schroderus (vas.), Liinu Havukainen, Aada Koistinen, Miitri Pesonen, Johanna Pirskanen ja Hanna Toivanen.
Alueen johtoryhmän puheenjohtaja Rauno Airas

Jokaisella viidellä alueella pidetään nyt syksyn aikana historian ensimmäiset seurakokoukset, jossa tehdään henkilövalintoja sekä käydään keskustelu alueen tulevana kauden toimintasuunnitelmasta. Savo-Karjalan seurakokouksessa oli mukana edustus 11:sta eri seurasta ja paikalla oli yhteensä 18 henkilöä. Seurakokouksessa valittiin alueen johtoryhmän puheenjohtajaksi Rauno Airas Kuopiosta. Lisäksi johtoryhmään valittiin seuraavalle kaksivuotis kaudelle Marko Heikkinen Siilinjärveltä, Reijo Kauhanen Leppävirralta, Ville Lantta Lappeenrannasta, Tuukka Martikainen Savonlinnasta, Sakari Myllys Lappeenrannasta ja Antti Remes Joensuusta.

Ilomantsin Satu Lappalainen palkittiin vuoden seuratoimija palkinnolla

Seurakokouksessa ja seuraseminaarissa PPL:n puheenjohtaja Ossi Savolainen esitteli seurakokouksen ohjesäännöt, liittojohtokunnan ehdokasasettelun sekä sen valintaprosessin. Päivän aikana hän kävi läpi myös pesiksen strategiaprosessia ja kertoi PPL:n tulevaisuuden näkymistä. Seuraväki innostui keskustelemaan ja kyselemään  liiton toiminnasta ja linjauksista. Keskustelu on avointa, kriittistä, mutta myös tulevaisuutta rakentavaa. Yhtenä asiana monien joukossa nostettiin esille mm. tuomaritoiminnan arvostaminen. Lisäksi hyvän kierrättämisen teemaa toteutettiin niin, että Pesä Ysien F-poikajoukkuetoiminnan käynnistämisen seuracasen kertoivat Ville Pulkkinen ja Jussi Mustonen.

Päivä päätettiin alueen yhteiseen palkintojenjakotilaisuuteen, jossa paikalla oli upeat 45 henkilöä. Tilaisuuden avauksessa puheenjohtaja Rauno Airas onnitteli seuroja menestyksestä ja kiitti tehdystä työstä. Airas esitti jo tässä vaiheessa suuret kiitokset seurakehittäjä Ville Pulkkiselle hyvästä työstä. Ville siirtyy vuoden vaihteessa Etelän alueen aluevastaavan tehtäviin.  Aluevastaava Pirjo Mäkelä kävi läpi kauden onnistumisia, joista päällimmäisenä nousivat JoMa:n miesten mestaruus, SiiPe:n miesten nousu Superpesikseen sekä alueen lisenssimäärän kasvu yli 600 harrastajalla. Kehittämisen kohteita tulevalle vuodelle on erityisesti aluetoiminnan viestinnässä. Aluevastaava Mäkelä kiitti lopuksi lämpimästi kaikkia seuroja ja seuratoimijoita menneestä Savo-Karjalan pesiskesästä!

Lari Kilpeläinen (vas.), Satu Lappalainen, Suvi Kaukovalta, Tuomo Schroderus ja Petri Pennanen

Pesäpalloliiton Savo-Karjalan alueen kaikki palkitut 2018

Petri Pennanen nouti koko vuoden valmennustiimin pokaalit

Naispelaaja: Inka Pietilä, Pesä Ysit, Lappeenranta
Miespelaaja:
Juha Puhtimäki, Joensuun Maila
Tyttöpelaaja:
Hanna Toivanen, Joensuun Maila
Poikapelaaja:
Konsta Kettunen, Joensuun Maila
C-tyttöjuniori:
Johanna Pirskanen, Siilinjärven Pesis
C-poikajuniori:
Miitri Pesonen, Imatran Pallo-Veikot
D-tyttöjuniori:
Aada Koistinen, Joensuun Maila
D-poikajuniori:
Kalle Varis, Imatran Pallo-Veikot
E-tyttöjuniori:
Liinu Havukainen, Kiteen Pallo -90
E-poikajuniori:
Ukko Schroderus, Joensuun Maila
Valmennustiimi:
Joensuun Maila, miesten Superpesiksen valmennustiimi
Nuorisovalmentaja:
Jyrki Valle, Imatran Pallo-Veikot
Juniorivalmentaja:
Tuomo Schroderus, Joensuun Maila
Tuomari:
Suvi Kaukovalta, Joensuu
Nuorisotuomari:
Eetu Knutars, Lappeenranta
Seuratoimija:
Satu Lappalainen ja Ilkka Tahvanainen, Ilomantsin Urheilijat
Seuratoimija:
Lari Kilpeläinen, Puurtilan Kisa-Pojat, Varkaus
Seuratoimija:
Aki Hartikainen, Imatran Pallo-Veikot
Pesiskoulu-palkinto:
Juvan Nuorisopesis
Pesiskoulu palkinto:
Pesä Ysit, Lappeenranta
Pesisharrastajat-palkinto:
Mikkelin Pallonlyöjät
Menestyjä:
Joensuun Maila, E-pojat
Menestyjä:
Imatran Pallo-Veikot, C-pojat
Menestyjä:
Siilinjärven Pesis, naiset, nousu Ykköspesikseen
Erikoispalkinto:
Siilinjärven Pesis, miehet, nousu Superpesikseen
Pesisteko:
Joensuun Maila, miesten Suomen Mestaruus
Junioriseura:
Imatran Pallo-Veikot
Seura:
Joensuun Maila
Johtoryhmän pytty:
Petri Pennanen, Joensuun Maila

Vuoden menestyjät, vuoden pesiskoulu ja vuoden pesisharrastaja palkitut